Rappusia, rakennuksia ja rakkautta ensi silmäyksellä

Kaikki alkaa siitä, kun Ida lukitsee itsensä matkalaukkuun. "Rewease the secwet weapon", hän huutaa ja pääsee kuin pääseekin reissuun.

Kaikki jatkuu siitä, kun Finnairin nuuskahuulinen check-in-mies toteaa, että toinen teistä ei ehkä pääse koneeseen Brysselissä. Lopulta kumpikaan meistä, Emma enkä minä, meinaa päästä. Emme edes ehdi kertoa Brysselin check-in-naiselle Finnairin nuuskahuulisesta check-in-miehestä, kun meitä jo kiidätetään terroristikyselyyn. Ei, ei meillä ole aseita.

Juostessamme lähtöportille muistamme, että unohdimme kertoa pampusta ja kranaatista. Noh, syödään ne koneessa, niin ei tule ongelmia.

Ei, emme tuo ruokaa maahan. Kävellessämme kohti JFK:n tullia kaivamme kuitenkin varmuuden varalta kurkut laukustamme ja kippistämme niillä mahtavalle reissullemme.

Ja mahtavahan siitä tulikin. Leffojen kliseet eivät oikeasti ole kliseitä, vaan ne ovat totta – kadulla mielettömän hyvin soivia laulajia, metrossa breikkaavia pikkupoikia ja ”those gentlemen over there want to buy you a drink” -tarjouksia.

No okei, yhden miehen luulin räppäävän, vaikka todellisuudessa hän kerjäsi rahaa.

Mutta New York, New York! oli juuri niin ihana, kuin kuvittelinkin. Rappusia ja rakennuksia. Rappusia ja rakennuksia. Idalla 900 kuvaa niistä, minulla vain 400. Rappusia ja rakennuksia.

Ei sitä ihan hirveän kauan jaksanut surkutella Saulin voittoakaan, kun samana päivänä Giants vei Super Bowlin.

Montrealissa ihmiset olivat puolestaan juuri niin ystävällisiä, kuin olimme kuulleetkin. Eräs matematiikan tohtori varasi meille bussimatkat Kingstoniin läppäriltään, jotta meidän ei tarvinnut ostaa niitä törkyhinnoin tiskiltä. Hänen mielestään puheemme kuulosti musiikilta. Vaikka siinä vaiheessa, kun hän kuuli sulosointujamme ensimmäisen kerran aamuneljältä Kanadan rajalla, emme totisesti puhuneet mistään sanoituskelpoisesta.

Leffastereotypiat pitivät paikkansa myös Montrealissa. Päädyimme kaverin veljen kaverin kautta baariin, joka oli suoraan Cry Babystä tai jostain vastaavasta musikaalileffasta. Siellä oli jopa se tanakka farkkuliivinen ja mustatukkainen kovismuija, joka tönii muita kyynärpäillään. Kovismuijan haasteista huolimatta, paikka oli ihan kiva. DJ soitti hyvää tanssimusaa ja näytti tuttavaltamme Rilliollilta. Ja Emman kauneus aiheutti ansaitusti ranskankielistä supattelua, ehkä jopa kosinnan.

Toisena iltana päädyimme arkkitehtihipsterin loftin (kyllä, fixi oli seinällä) kautta salabileisiin, jossa hyvin pukeutuneet montrealilaiset hakkasivat seiniä musiikin tahdissa ja jakoivat poskisuudelmia uusille tuttavilleen. ”It’s a good thing we kissed the hoes”, totesin Idalle, kun tajusin illan mahtipontisen isännän vaihtaneen poskisuudelmat kanssamme.

Paluumatkallamme ehdimme onneksi vielä juomaan aamupalapirtelöt New Yorkin Jamba Juicessa, käymään Whole Foods -kaupassa, maistelemaan leivoksia Mirandan suosikkileipomossa Magnolian Bakeryssä ja shoppailemaan niin pirusti.

Toki hyppäsimme kerran vielä väärään metroon ja jäimme vielä kerran pois väärällä 42. Streetillä.

Haluan takaisin.

T: Polvileikkauksesta toipuva tyttö, jonka kohdalla ei pidä paikkaansa se klisee, että Panacod nukuttaisi…kello on neljä aamulla...

Lisäaineet monipuolistavat tuotemaailmaa

Lisäaineet ovat levinneet koulun lihapullien ja perunamuusiksi kutsutun soseen uumenista tarjottimille. Onneksi sentään opiskelijaruokala Oy Unicafe Ab:ssa on oltu jo tovi reiluja ja kirjoitettu ruokien sisältämät ainesosat kaikkien nähtäville ruokalistoihin. Nopeasti vilkaistuna tuoteselosteet näyttävät melko lupaavilta. Muutama E-koodi pomppaa silmille mutta ei sen kummempaa.

Tarkemmin katsottuna Unicafen ruokalajeissa on kuitenkin usein jo toisena ”raaka-aineena” liha-, kala-, kana- tai kasvisliemijauhetta tai jotakin kastiketta. Samainen liemijauhe saattaa esiintyä ainesosaluettelon lopussa uudestaan. Unicafen viestintäassistentti Petri Minnin mukaan ruoanvalmistuksessa käytetään niin erillisiä mausteita kuin liemijauheita ja kastikepohjiakin, sillä ne maustavat ruokia, helpottavat valmistusprosessia ja monipuolistavat tuotemaailmaa.

Tuotemaailman monipuolisuus on kyllä liemijauheilla ja kastikkeilla varmasti taattu. Tässä hieman maistiaisia Unicafen käyttämien liemijauheiden ainesosista.

Kasivisliemijauhe: hydrolysoitu rapsi, perunatärkkelys, glukoosi, sipuli, hiivauute, porkkana, suola ja aromi.

Lihaliemijauhe: hydrolysoitu rapsi, perunatärkkelys, glukoosi, sipuli, hiivauute, suola ja aromi.

Kanaliemijauhe: hydrolysoitu rapsi, perunatärkkelys, glukoosi, sipuli, kananliha, hiivauute, suola ja aromi.

Kalaliemijauhe: hydrolysoitu rapsi, perunatärkkelys, glukoosi, sipuli, hiivauute, suola ja aromi.

Unicafen tuotemaailmaa monipuolistavat siis liha- ja kalaliemijauhe, joissa on täysin samat ainesosat. Monipuolisuudesta kertoo myös se, että kasvisliemijauheessa on ihan oikeaa porkkanaa ja kanaliemijauheessa kananlihaa – ja suolaa ja sipuliakin!

Sitten herkutellaan kastikepohjien aineksilla.

Ruskeakastikepohja: maltodekstriini, muunneltu perunatärkkelys, maissitärkkelys, kasvirasva, suola, hiivauute, E 150c, sokeri, sipuli, E431, sitruunahappo ja mustapippuriuute.

Juustokastikepohja: maissitärkkelys, E 1442 perunapohjainen, E 1450, kasvirasva, herajauhe (maidosta), juustojauhe, maltodekstriini, suola, hiivauute, E451, sipuli, juustoaromi, sokeri, happo (sitruunahappo), kirnupiimäjauhe, jogurttijauhe, väriaineet (betakaroteeni, punajuuriväri), kermajauhe, mustapippuriuute, liemiaromi ja savuaromi.

Petri Minnin mukaan tämänhetkiseen tuoteselosteiden tarkkuuteen on päädytty tilankäytön vuoksi. Unicafen tuotekehitys pyrkii tuomaan ravintoloiden kassoille listat myös käytettyjen liemijauheiden ja kastikkeiden ainesosista vuoden 2011 aikana. Voin siis huokaista helpotuksesta. Kyllä tuota edellä olevaa monipuolista tuotemaailmaa lukiessa tulikin jo vesi  kielelle. Miellyttävää, että saan lukea sen pian ruokajonossa. Unicafen tuotekehityspäällikkö Riitta Keräsen mukaan kaikkien kastikepohjien tuoteselosteita ei ole kuitenkaan vielä kirjoitettu auki listaksi. Harmillisesti Unicafen tuotemaailman kirjo kaikkine herkkuineen jää siis vielä toistaiseksi arvoitukseksi.

Tavarantoimittajien ja elintarviketeollisuuden kanssa tehdyn yhteistyön avulla Unicafe pyrkii vaikuttamaan  tarpeettomien ja kiistanalaisten lisäaineiden vähentämiseen. Minnin mukaan yhteistyön avulla on pystytty siirtymään liemijauheisiin, jotka eivät sisällä natriumglutamaattia. Jään silti ihmettelemään: mikä tekee lisäaineista ihan oikeasti tarpeellisia ja miksi niitä vähennetään vasta sitten, kun niistä tulee kiistanalaisia? Miten hydrolisoitu rapsi, maltodekstriini ja hiivauute maustavat ja monipuolistavat ruokaa enemmän kuin no ööö vaikka mausteet?

Hengästy henkesi edestä!

Eräs lääkäri kertoi yläasteikäisestä pojasta, joka tuotiin ambulanssilla hänen vastaanotolleen kuoleman kielissä. Poika luuli kuolevansa, sillä hän oli hengästynyt ensimmäistä kertaa elämässään koulun Cooperin testissä. Miten käy luille ja sydämelle, jotka eivät ole koskaan saaneet juoksuaskelia vahvistuakseen? Miten käy elimistölle, joka ei ole koskaan saanut liikunnasta hyvän olon endorfiiniruiskua? Ei varmaan kovin hyvin.

Poika ei ole tainnut ikinä edes nauraa niin paljon, että olisi hengästynyt.:(

Huomenna aion hengästyä henkeni edestä!

Some jolly tunes to heal yer kneecap

Muljaus, vihlaisu ja naks-ääni - lempiharrastuksieni tuoma hyvä olo valuu kyyneleinä poskiani pitkin muistoihin. Polvi paisuu, askel painaa ja mieli painuu sinne alakuloisuuden tyyssijaan, jossa niin moni viettää synkän syksyn ja kolean talven.

Käyn henkistä taistoa mieleni ja ruumini välillä. Ovatko rakkaat lajini sittenkään tämän tuskan arvoisia? Mieleni haluaa oppia tempun päivässä. Se haluaa oppia skeittaamaan ja breikkaamaan. Se haluaa lumilautailemaan ja tanssimaan. Sen sijaan polveni pyrkivät passivoimaan minut harrastuksiin, joita toivoisin harrastavani vasta eläkeiässä. Ne haluavat makoilla, toljottaa televisiota ja viettää lukemattomia tunteja internetissä.

Luen FIT-lehdestä (10/2010), miten voi vastustaa sohvan vetovoimaa. Alkaa suututtaa. Samalla lailla kismittää tyypit, jotka valittavat "vitsi, ku mä oon lihonnu", mutta eivät silti lähde liikkumaan. Se ei ole mikään urbaani legenda, että liikunnasta tulee oikeasti hyvä olo.

Kääntelen sivuja ja tuhahtelen kurjalle kohtalolleni, kunnes edessäni hymyilee aurinkoisesti Anna Pasanen. Auto-onnettomuudessa neliraajahalvaantunut Pasanen pelaa pyörätuolirugbya ja nauttii pienienkin haasteiden kukistamisesta. Neljän eturistisideleikkauksen läpi tarponut ystäväni kiteyttää tilanteeni osuvasti: "Ei yksi kierukka tässä konkurssissa mitään paina!" Se on totta. Itsekin eturistiside- ja kierukkaleikkauksista toipuneena tiedän, että loukkaantumiseni on lopulta pikkujuttu.

Kolmen viikon kuluttua vammautumisestani polveni on jälleen leikattu. Toista se oli neljä vuotta sitten. Silloin jouduin ravaamaan puoli vuotta lääkärissä, ennen kuin pääsin magneettikuvauksiin. Muun muassa Mehiläisen urheilulääkäri ja ortopedi Anna Vasaran mielestä polveni oli vain venähtänyt. Todellisuudessa siinä oli eturistiside poikki ja kierukka irti.

Juttelen polvensa loukanneen ystäväni kanssa ja totean olevani tällä kertaa suorastaan onnekas. Kuusamon arvauskeskuksen lääkäri epäili, että ystävälläni on nivelrikko ja kehotti häntä menemään fysioterapeutille. Kyseisen lääkärin mielestä polvet kannattaa magneettikuvata vasta sitten, jos fysioterapia ei tehoa. Ystäväni varasi yksityiselle ortopedille ajan. Ensimmäinen vapaa aika on kuukauden päästä! Kuusamon terveyskeskuksesta olisi kyllä kammottavampiakin tarinoita kerrottavana. Niiden kertomiseen menisi ikuisuus, joten totean vain, että jokin hyöty siinäkin on, että asuu pääkaupunkiseudulla palvelujen ääressä. Ja siitäkin on hyötyä, että polvensa jo kertalleen loukanneena tietää lähes varmasti, milloin kierukka on irti ja osaa näin liioitella kipua sekä vaatia niitä magneettikuvauksia. Toki tapaturmavakuutuksellakin on virkansa.

Pikkuhiljaa ajatukseni kipuavat itsekeskeisistä ja masentavista mietteistä todellisuuteen. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Päätän opetella soittamaan kitaraa. Kämppikseni tuo minulle siskonsa kitaran ja tekee minulle Dolly Partonin Jolenen, Alanis Morissetten Ironicin ja Oasiksen Wonderwallin sanat ja soinnut sisältävän nuottivihkon. Pelkästään vihkon kansi sulattaa paatuneimmankin merirosvon sydämen.

Vasen käsi kipeytyy sointujen opettelusta ja oikea käsi saa vastusta ruisleipätaikinan vaivaamisesta. Kädet saavat ehkä hitusen treeniä myös kepeillä konkoilusta. Kyllä kai tämä urheilun korvikkeesta käy sen kolme viikkoa.

No, mitä se polvi tuumaa kaikesta tästä? Niin kuin alussa jo kirjoitin, se nauttii tästä toimettomuuden tilasta! Kun muu keho natisee, se virnistää ja iskee silmää.

Oikean käteni treeniohje:

Litra vettä
Litra ruisjauhoja (mieluiten luomu)
Kaverin mummon ruisleivän juuri tai muilla keinoin tehty/hankittu juuri (ks. ohjeet alla)
--> Sekoitetaan velliksi ja annetaan hengailla huoneen lämmössä 1 - 2 päivää liinan alla, kunnes velli kuplii.

Ruisjauhoja (muutama desilitra)
Vähän vettä
--> Sekoitetaan ja otetaan kourallinen taikinaa juureksi seuraavalle kerralle ja laitetaan pakastepussiin ja pakkaseen.

1 rkl raffinoimatonta merisuolaa
Lisää ruisjauhoja (suurin osa) ja muutamia desilitroja speltti-, talkkuna-, tai vaikka hamppujauhoja
Auringonkukan-, hampun- ja/tai pellavansiemeniä --> liotetaan yön yli vedessä
--> Sekoitetaan ja lisätään jauhoja, kunnes taikina alkaa natista eikä tartu enää käsiin. Annetaan kohota pari tuntia liinan alla.

--> Muotoillaan taikina limpuiksi tai pistetään vuokiin. Leipien päälle pistellään reikiä.

--> Paistetaan uunin alatasossa 200 asteessa noin 45 - 60 minuuttia.

--> Kääritään liinoihin.

Juuri:
Kolme palaa hyvää 100 prosenttistä ruisleipää ilman reunuksia
Litra vettä
Litra ruisjauhoja
--> Muserretaan ruisleipäpalat ja sekoitetaan ainekset velliksi. Annetaan hengailla pari päivää välillä sekoittaen. Ruisjauhoja voi lisätä välillä vähäsen.

Huomautus! Juuri paranee mitä useamman kerran siitä on tehty leipää. Jos on mahdollista saada joltain juuri, kannattanee kohteliaasti kysäistä.;)

-->Samat jutut kuin edellä taikinan hengapäivien jälkeen.

--> Syödään voin tai itsetehdyn margariinin (annetaan voin sulaa huoneen lämmössä ja sekoitetaan siihen kylmäpuristettua oliiviöljyä ja laitetaan jääkaappiin) kanssa.

Pieniä kivoja juttuja

Tapahtuipa äskettäin kotimatkallani.

Töistä lähdettyäni kauppakeskuksen käytävän siivooja toivottaa hyvää viikonloppua.

Metroon mennessäni nainen tulee antamaan minulle lipun. Hänellä itsellä on jo matkakortti. Ilahduksissani tiputan rahani lattialle. Ystävällinen nainen auttaa minua keräämään rahani.

Kompastun metron liukuportaissa. Hihittelen itsekseni.

Menen lähikauppaan, jossa lempikassani, komea sellainen, kyselee kuulumisiani. Hymyilyttää.

Ujo hymy, ystävällinen lausahdus, hassu teko - ne ovat niitä arjen ihania pieniä juttuja.

Tapahtuipa kerran bussissa.

Isä ja poika juttelevat keskenään. Salakuuntelen takapenkiltä.

Poika: "Miksi sarvikuonoilla on sarvi?"
Isä: "No, oishan se vähän dorkaa, jos niitä sanottas vaan kuonoiksi."
Poika: "Niin, eihän niiden nimi vois olla vaan kuono."

Sitten poika keksii, että nälkäistä leijonaa voisi sanoa NL:ksi, surullista tiikeriä SL:ksi ja kauhistuttavaa sammakkoa KS:ksi. Poika ja isä jatkavat keskustelua käyttäen uusia käteviä lyhenteitä.

Naurattaa. Kirjoitan isän ja pojan hassun keskustelun muistiin kalenteriini.

Kivojen pienien juttujen muistelulauluna soi Arja Korisevan Enkelin silmin.

Tuli vuorella aamu

Viileä tuuli ujeltaa lempeästi. On pilkkopimeää. Ainoastaan taskulamppujen hento kajaste antaa valoa pimeyteen. Alempana tuikkii valopilkkuja, jotka kapuavat perässämme ylöspäin mutkaista ja kivikkoista polkua. Jalkani tuntevat polun jokaisen murikan ja alta luisuvan tuhkan. Heinäsirkkojen ääni on korvia huumaava. Kun näköaisti on poissa pelistä, muut aistit ovat herkkinä. Puolentoista tunnin tarpomisen jälkeen olemme vihdoin perillä - Balin aktiivisimman tulivuoren, 1717 metrin korkeuteen kohoavan, Mt. Baturin huipulla. Jäämme odottamaan auringon nousua.

Kapuamisesta ansaittu hiki kuivuu ja vilu hiipii kiipeämisestä kankeisiin luihimme. Vähitellen taivaalle alkaa piirtyä vaaleanpunaisia, violetteja ja sinisiä juovia sekä valkoisia harsoja. Pimeyteen tottuneet silmämme ovat lumoutuneita eteemme pursuavista väreistä. Balin korkein tulivuori Mt. Agung ja Mt. Baturin ja Agungin välissä oleva järvi alkavat hahmottua purppuran eri sävyillä maalattua taivasta vasten. Kello 6.15 tulipunaisen auringon hehku vyöryy paksun pilvenhattaran takaa ja kukot kajauttavat vuoren juurella kiekaisunsa uuden aamun merkiksi.

Mt. Agung ja taaempana Lombok-saaren tulivuori.

Kun valloittamamme tulivuori alkaa kylpeä valossa, suuntaamme kraatereille. Maan raoista tupruaa kuumaa höyryä. Oppaamme Jero Suri kaivaa mustaan hiekkaan kuopan ja asettaa suitsukkeen sen reunalle. Kolo alkaa höyrytä voimakkaasti. Jero Suri ehdottaa, että laittaisimme kananmunan maan sisään. Se kypsyisi kymmenessä minuutissa. Eväsvastaavamme on harmillisesti unohtanut ottaa aamiaiskananmunamme mukaan vuorelle.

Vaativa vuori

Ensimmäiset merkinnät Mt. Batur -tulivuoren purkauksista ovat vuodelta 1804. Ympärilläni ammottavat kraaterit ovat muodostuneet vuosien 1926, 1963, 1974, 1994 ja 2000 purkauksissa. Tulivuoren nimi juontuu Batur-kylästä, joka jäi vuonna 1926 laavan alle. Nyt alapuolellamme avautuu kylä, jota peittää mustasta laavasta koostuva tasanne.

Mustan laavan alla on Batur-kylä.

Jero Suri on ollut oppaana Mt. Baturilla seitsemän vuotta. Pienikokoinen nuorukainen kertoo, että balilaiset hindut järjestävät vuosittain vuorella pyhiä seremonioita, joissa he uhraavat eläimiä jumalille. Eläimet heitetään kraatereiden syvyyksiin. Tällä tavoin he uskovat rauhoittavansa tulivuoren ja ansaitsevansa onnea. Onnen toivominen on kannattanut, sillä vuoden 2000 purkaus pysähtyi vain 15 metrin päähän balilaisten hindujen temppelistä.

Mt. Batur -tulivuori on vuosien varrella vaatinut myös ihmisuhreja. Laavan alle jääneiden lisäksi tulivuoren kraatereihin on tippunut varomattomia turisteja. Viimeisin ihmisuhri oli ruotsalainen mies, joka tippui noin 150 metriä syvän kraaterin uumeniin maaliskuussa 2010. Hänen ruumiinsa löytäminen kesti kuusi tuntia. Tuoreimman purkauksen alkaminen vuonna 2000 puolestaan houkutteli itävaltalaisen miehen katsomaan tupruavaa vuoren osaa liian läheltä. Mies sai surmansa, kun Mt. Batur sylkäisi tappavan annoksen höyryä miehen päälle.

Kauneus on katoavaa

Siemailemme tamarillamehua miellyttävän lämpimässä kuumassa lähteessä. Ihailemme järven takana kohoavaa tulivuorta, jonka huipulle aamuyöstä kiipesimme. Vaelluksemme jäljiltä raskailta tuntuneet vapisevat jalkani alkavat rentoutua ja endorfiinit virtaavat elimistööni.

Tamarilla (oikea alakulma) maistuu mansikalle, kiiville ja tomaatille.

Lähtiessämme kylpylästä katsahdan vielä kerran mahtavaa tulivuorta ja kuuntelen hetken kuumaa lähdevettä tuovien bambuputkien tasaisen rauhaisaa pulputusta. Tulinen maaperä antaa upeat puitteet urheiluun, rentoutumiseen ja maanviljelyyn. Etäänpänä tiivistyvä synkkä pilvi havahduttaa minut kuitenkin pian todellisuuteen. Tämä ainutlaatuinen paikka ei ole ikuinen. Aktiivisten tulivuorten uumenissa kupliva laava voi jonain päivänä nielaista sen mennessään.